11.4.2014

Vadelmajuustokakku



Uunissa kypsennetty juustokakku on ihastuttavan helppotekoinen herkku.
Mielestäni työläin vaihe on malttaa odottaa seuraavaan päivään ennen sen syömistä, sillä juustokakku on parhaimmillaan yhden yön kylmässä muhittelun jälkeen. Se juustokakulla on yhteistä macaronien kanssa. Ja monen muun leivonnaisen.

Valmistin tätä vadelmajuustokakkua hyville ystävilleni tupaantuliaisviemisiksi, kun kävimme ensi kertaa heidän uudessa ihanassa kodissaan kyläilemässä. Sitten leivoin sitä kuvanottoa varten ja syötin ison osan veljelleni. Tulevana viikonloppuna aion leipoa tätä siskoni kanssa, jotta hän voi viedä sen mukanaan kotiinsa. Tosin silloin teemme vadelmien sijaan mustikkajuustokakun.
Löysin Prismasta alumiinifolioisia vuokia, joiden mukana tulee kirkasmuoviset kannet. Ne ovat täydellisen kokoisia tätä reseptiä ajatellen ja kannet mahdollistavat leipomuksen helpon ja siistin kuljetuksen paikasta toiseen.





Tämä ohje on mielestäni helppo ja vähätöinen. Suurin urakka on keksien murentaminen muruksi. Juustokakkumassaa ei myöskään vatkata sähkövatkaimella, jotta massaan ei sekoittuisi liikaa ilmaa. Pelkkä huolellinen sekoitus käsivatkaimella on riittävä. Jos juustokakkumassaan sekoittuu paljon ilmaa, se nousee ensin uunissa korkeaksi ja sitten useimmiten lässähtää kasaan viimeistään uunista otettaessa. En oikein itse pidä niistä kraateria muistuttavista tuotoksista ulkonäöllisesti, joten kannustan sekoittamaan manuaalisesti.






Vadelmajuustokakku


Yksi halkaisijaltaan 20-senttinen torttu.

  • 150g Digestivekeksejä muruina
  • 55g voisulaa
  • 250g maustamatonta tuorejuustoa
  • 250g maustamatonta rahkaa (vaniljarahkakin käy)
  • 110g kananmunaa 
  • 15g sitruunamehua
  • 10g vaniljasokeria
  • 125g taloussokeria
  • 40g maissi- tai perunatärkkelystä
  • 140-150g pakastevadelmia

Laita uuni lämpenemään 170C asteeseen tasalämmölle.

Valmista ensin pohja sekoittamalla digestivemuru ja voisula toisiinsa. Painele sitten muruseos halkaisijaltaan 20-senttisen vuoan pohjalle ja reunoille. Vuoassa on hyvä olla melko korkeat reunat. Murureunojen ei ole pakko ulottua ylös saakka. Laita sivuun odottamaan.

Sekoita ensin rahka ja tuorejuusto toisiinsa käsivatkaimella. Lisää sitten kaikki muut ainekset, paitsi vadelmat, ja vatkaa tasaiseksi.
Lisää viimeiseksi vadelmat ja kääntele ne kevyesti massan joukkoon lastalla. Koita sekoittaa vähän ja varoen, jotta vadelmat eivät värjäisi massaa punaiseksi.

Kaavi massa murupohjan päälle ja nosta juustokakku uuniin alemmalle keskitasolle. Kypsennä juustokakkua 50 minuuttia tai kunnes edelleen hieman tytisevä keskeltä. Anna vetäytyä ja jäähtyä ennen kuin nostat sen kylmään yön ajaksi.

Tarjoa seuraavana päivänä.


Vinkki!

Juustokakun voi tehdä myös muista marjoista, kuten vaikka mustikoista.

Jos haluat jättää marjat kokonaan pois, jätä tärkkelyksen määrästä 5g pois samaten, ettei kakusta tulisi turhan kuiva.

Jos teet pohjan käyttäen gluteenittomia keksejä, saat kakusta gluteenittoman.

. . .